On tärkeää huolehtia itsestään. Useimmille meistä on tärkeää huolehtia fyysisestä
kunnostamme. Syömme oikein ja liikumme.

Psyykkinen puolemme tarvitsee myös oikeaa ravintoa ja liikkuvuutta. Sen unohdamme
usein pois kaikessa kiireessämme. Huolimattomuutemme huomaamme vasta silloin, kun
äkillisesti eräänä päivänä joudumme pysähtymään, koska emme jaksa ja mikään ei tunnu
enää meistä hauskalta.

Mitä voimme silloin tehdä, jotta oma psyykkeemme saa oikeaa ravintoa ja liikkuvuutta?
Kyllä, harjoittelemme ja harjoittelemme! Harjoittelemme ajattelemalla ajatuksia ja
tekemällä niitä asioita, jotka auttavat meitä voimaan psyykkisesti paremmin.
Harjoitteleminen koskee kaikkea sitä elämässä, jossa haluamme olla hyviä, se koskee
myös ajatustoimintaamme.

Tässä muutamia neuvoja, joita voit harjoitella ajattelemalla, jotta psyykkisesti voisit
paremmin.


Arvo: Muista, että olet arvokas, yhtä arvokas kuin muut ihmiset. Sillä, että olet olemassa
on merkitystä. Ulkonäöllä, statuksella, sukupuolella ja iällä ei ole merkitystä ihmisarvoarvoa
mitattaessa , ne ovat vain ulkoisia ominaisuuksia. Ajattele 20 euron seteliä. Seteli rypistyy,
silti se on 20 euron arvoinen. Seteli voi myös likaantua ja silti se on 20 euron arvoinen.
Samoin on myös ihmisarvon kanssa. Se ei muutu ulkoisten ominaisuuksiensa johdosta
vaan on pysyvä.

Arvostus: Osoita arvostustasi sekä itseäsi että muita ihmisiä kohtaan. Jos et huolehdi
itsestäsi, on vaikeaa osoittaa arvostusta muita ihmisiä kohtaan. Toisaalta se voi joskus olla
myös oikotie itsestä pitämiseen, että tekee jotakin jollekin toiselle ensiksi. Kun antaa, saa
myös itse takaisin. Kokeile jotakin yksinkertaista ”testiä”, esim. soita jollekin, osoita
kohteliaisuutta jollekin tai hymyile ystävällisesti jollekin. Muista myös päivittäin sanoa
jotakin positiivista itsellesi. Huolehdi itsestäsi samalla tavalla kuin huolehtisit parhaasta
ystävästäsi.

Ravinto: Tarvitsemme mielenterveydellistä ravintoa . Se tarkoitta sitä, että tekee
asioita, joista tulee hyvä mieli. Siitä mistä hyvä mieli koostuu, vaihtelee ihmiseltä ihmiselle.
Toisille hyvä mieli tulee, kun he juoksevat, toisille taasen, kun he rentoutuvat, meditoivat
tai rukoilevat. Tärkeitä mielenterveydellisiä lähteitä monille ovat musiikki ja kirjat, monille
leipominen, käsityöt tai taide. On löydettävä oma lähteensä sielun ravitsemiselle ja juoda
siitä lähteestä paljon.

Nautinto: Meidän tulee myös nauttia elämästä, eikä jatkuvasti ajatella velvollisuuksia.
Yksi tapa nauttia on, ettei aina ota elämää niin vakavasti. On hyvä välillä nauraa ja pitää
hauskaa yhdessä muiden kanssa. Elämästä voi nauttia myös pukeutumalla kauniisti,
syömällä ja juomalla hyvin, selailemalla aikakausilehtiä tai katsomalla viihdeohjelmia
televisiosta. Kaiken ei aina tarvitse olla niin oikeaa ja hienoa, voimme joskus vain
rentoutua ja olla.

Yksityisyys: Uskalla puolustaa sitä, mitä arvostat. Sinun ei tarvitse uskoa ja pitää siitä,
mistä kaikki muut, vaan luo itsellesi turva oman voimakkaan yksityisyyden avulla. Tiedät,
kuka olet, mitä mieltä olet ja missä sinun rajasi kulkevat. Tärkeää on kunnioittaa myös
muiden yksityisyyttä.

Kiitollisuus: Viimeisenä, mutta ei vähimpänä. Ole kiitollinen siitä, mitä sinulla on. On
olemassa aina jotakin, mistä olla kiitollinen. Mitä enemmän sinulla on kiitollisia ajatuksia,
sitä tyytyväisemmäksi ja iloisemmaksi tulet. Kiitollisuutta osoittavilla ajatuksilla on
tutkimusten mukaan myös positiivista vaikutusta ihmisen psyykkisen vointiin.


Suomalaiset sanat, arvo, arvostus, ravinto, nautinto, yksityisyys, kiitollisuus
tulevat seuraavista ruotsinkielisistä sanoista.

V - värde
O - omtanke
N - näring
N - njutning
I  - integritet
X - tacksamhet